Teksti: Marko Nevalainen
Kuva: Jani Virtanen
Tämä on kertomus lounaskeskustelusta työpaikalla. Kaveruksista Antti on vihreitä aatteita kannattava feministiäijä ja Rane punaniska perusäijä. Tällä kertaa aiheena on ilmastonmuutos, sen torjunta ja ahdistus.
Antin saapuessa, Rane on jo saanut nokkansa alle ison kupin kuumana höyryävää mustaa kahvia ja availee eväsleipiensä kääreitä. Antilla kestää aina vähän pidempään työpisteeltä taukotilaan.
– Moi Antti, mitäs herkkuja tänään?
– Mulla on kuule aivan fantastinen smoothie eksoottisista hedelmistä ja sen kaverina aivan superhyvä kofeiiniton soijamaitolatte tuolta naapurikorttelin uudesta trendikahvilasta. Siellä on aina niin ihana etninen värinä. Se on aina täynnä, ei vapaita pöytiä missään, oikea monikulttuurisuuden mekka. Sunkin kannattaisi käydä siellä.
– Hmm, enpä taida, keittelen mieluummin itse kahvit, tuumaa Rane hetken sopivan korrektia vastausta mietittyään.
– Sä se jaksat päivästä toiseen ahtaa sisääsi tuota epäterveellistä ja epäekologista prosessoitua moskaa.
– Kuulehan nyt, ruisleipä, siihen reilusti Kivikylän kinkkua, pari juuston siivua, hiukan tomaattia ja kurkkua, niin avot! Kaikki lähellä tuotettua, hyvää ja pitää nälän kurissa.
– Etkö sä yhtään ajattele. Sä tuhoat tän meidän kaikkien yhteisen maapallon. Mä otin kuule selvää asioista. Voi ei, nyt taas iskee ahdistus, kun vain ajatteleekin sitä. Säkään et sitten enää saa syödä lihaa, juustoa tai muitakaan eläinkunnan tuotteita. Nyt kun tiedät.
– Siis minun voileivät tuhoavat maapallon ja tiedän mitä?
– Minäpä selitän, vaikka on vaikeaa edes ajatella tätä ihmisten välinpitämättömyyttä. Kaikki vaan suhaavat omilla autoillaan, kyllä yksityisautoilu pitäisi kokonaan kieltää. Et kai sinä vaan taas tullut töihin sillä hirveällä saastuttavalla maasturilla. Sun pitää hävittää se. Kyllä kaikkien pitäisi kulkea julkisilla. Äskenkin liikenteessä oli aivan hirveä trafiikki, eikä takseja missään, onneksi sain napattua Uberin. Meinasin myöhästyä koko ruokatunnilta.
– Millä minä töihin pääsen, jos sen myyn?
– Mäkin myin meidän kuplavolkkarin ja ostin molemmille sähköpotkulaudat.
– Tuo voi toimia sinulla, kun asut kahden korttelin päässä. Entä minä, työmatkaa kertyy kolmekymmentä kilometriä suuntaansa. Ei sitä potkulaudalla kuljeta, varsinkaan talvella. Eikä sieltä busseja kulje.
– Toiseksi, tai oikeastaan kolmanneksi, et voi enää lämmittää torppaasi öljyllä. Hanki maalämpö, jatkaa Antti.
– Eihän näillä palkoilla moiseen ole varaa ja onhan tuolla polttimella vielä käyttöikää jäljellä.
– Sammutat nyt vaan sen öljypolttimen. Ostat sen sijaan Honkkarista halpoja sähköpattereita.
– Nykyisillä sähkön siirtohinnoilla se ei ole kovin taloudellista ja sähkön tekeminenkö ei saastuta?
– No, ei tietenkään. Ostat vaan tuulivoimaa.
– Vielä neljäs juttu minkä teet heti. Lopetat sen saunan lämmittämisen puilla, siitä tulee pienhiukkasia.
– Millä puukiuas pitäisi mielestäsi lämmittää?
– Et vaan enää lämmitä sitä, vaihdat sähkökiukaaseen.
– Mitenkäs ajattelit sen toimivan meidän rantasaunalla, kun sinne ei tule sähköjä.
– Mulla on kuule yksi virolainen kaveri, joka vetäisee semmoiset halvalla, jos et vaadi kuittia.
– Kyllä sinä Antti aika höpöjä juttelet. Työt kutsuu, jatketaan huomenna.
– Seuraavaan kahteen viikkoon ei voida, lennetään vaimon kanssa Intiaan joogaretriittiin illalla.
– Hyvää matkaa.
– Moikkelis koikkelis, teepä nuo mistä puheltiin, niin pelastetaan yhdessä maailma