Hyvinvointivaltiossa on korkea elintaso ja hyvin järjestetty sosiaaliturva. Suomen hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen alkoi jo 1900 luvun alussa. Sosiaaliset oikeudet on kirjattu perustuslakiin.
Ennen toista maailmansotaa pyrittiin vähentämään absoluuttista köyhyyttä. Tarkoitus oli kitkeä poliittisten ääriliikkeiden kannatusta ja vahvistaa yhteiskunnallista eheytymistä. Sotavuodet muuttivat ajattelutapaa lujittaen Suomen kansan yhtenäisyyttä. Sodan aikana solmittiin nykyisen hyvinvointivaltion rakentamisen tärkein sopimus eli tammikuun kihlaus 1940. Ensimmäinen valtakunnallinen työehtosopimus solmittiin vuonna 1945. Tämän jälkeen hyvinvoinnin rakentaminen on perustunut kolmikantaiseen sopimiseen, missä sopijaosapuolina ovat valtiovalta, työnantajat ja palkansaajat.
Hyvinvointiyhteiskunnan jatkuminen pitää turvata Suomessa
Teksti: Jouni Katavisto
1990-luvun laman jälkeen hyvinvointivaltio on mennyt huonompaan suuntaan, ja köyhyys on lisääntynyt Suomessa. Lähes kolmen vuosikymmen ajan Suomi on oikeistolaistunut ja mennyt kauemmaksi kolmikantaisesta sopimisesta. Nykyisen pääministerin Juha Sipilän pakkolakilista on hyvä esimerkki tästä kehityksestä.
Köyhyys ja pahoinvointi ovat lisääntyneet, kun työmarkkinat eivät ole vetäneet toivotulla tavalla. Hyvinvointivaltiolla on monenlaisia tulevaisuuden haasteita, mutta niitä ei voi ratkaista, ennen kuin köyhyydestä on selvitty.
Ay-liike on hermostunut, kun hallitusohjelmassa ei puhuta mitään kolmikannasta. Kolmikanta on järjestelmä, jossa eduskunnan päätösvallassa olevan työlainsäädännön lisäksi sosiaali-, vero-, koulutus-, eläke- ja elinkeinolainsäädäntö tuodaan työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen käsiteltäväksi.
Tarkoituksena on päästä yhteisymmärrykseen eduskunnan päätöstä vaativista työmarkkinoita ja toimeentuloa koskevista lainsäädäntöhankkeista. Jos yhteisymmärrykseen ei päästä, hanketta ei viedä eduskuntaan. Koska kaksi osapuolta, työnantajien EK ja maan hallitus sen poliittisesta väristä riippumatta, pääsevät ennen pitkää aina keskenään yhteisymmärrykseen, on sovittu, että kolmannella osapuolella on veto-oikeus päätettävässä asiassa. Kolmikantaan kuuluu, ettei päätöstä silloin tehdä, vaan valmistelua jatketaan kolmikantaisesti.
Suomalaista hyvinvointiyhteiskunnan jatkuminen ei ole mahdollista nykyisen oikeistolaisen poliittisen eliitin ajaessa Ruotsin mallia myös Suomeen eli kolmikannan muuttamista kaksikantaiseksi järjestelmäksi. Ruotsissa työnantajaliitto lopetti oman toimintansa. Tämä tuntuu olevan, myös Elinkeinoelämän keskusliitolle ja Suomen hallituksella selvä tavoite.
EK:n irtisanomat keskusjärjestösopimukset ovat tästä esimerkki. Näillä päätöksillä Suomi ajetaan kaksikantaiseen sopimiseen. Voisivatko työmarkkinat toimia kaksikantaisesti ilman EK:ta. Työmarkkinoilla voitaisiin ehkä keskittyä kovaan ytimeen eli työehtoihin. Siinä tapauksessa Eduskunta saisi itse päättää yksin uudesta lainsäädännöstä. Jokainen voi itse miettiä, mitä seuraamuksia tällä olisi.
Näinhän Sipilä yritti pakkolakien kautta muuttaa kolmikantasopimista. Kun pakkolait osoittautuivat perustuslain vastaisiksi, tilalle neuvoteltiin kilpailukykysopimus KIKY.
Suomen hyvinvointiyhteiskunnan jatkon turvaaminen vaatii kolmikantaisen sopimisen säilyttämisen. Nykyinen poliittinen eliitti jatkaa yhteiskunnan kahtia jakamista ottamalla köyhiltä ja kurjistamalla heidän elintasoansa. Tästä ovat esimerkkejä lääkekorvauksen 50 euron omavastuu ja Kelataksin yhdensuuntaisen matkan rajaaminen alimmillaan 25 euroon.
Hyvinvointivaltion jatkon turvaamisen tärkein elementti on sopimuksiin perustuva yhteiskunta. Pelkästään eduskunnan ja työnantajien sanelupolitiikalla hyvinvointivaltion rakennetta ei pystytä turvaamaan. Vuonna 2014 neuvoteltu uusi eläkelaki on hyvä esimerkki siitä, miten laajalla sopimisella saadaan aikaan kaikille osapuolille hyviä ratkaisuja.