Etelän vetelätkö meidät ruokkii

Tuure Vepsä, Bayer Oy, varaplm, SEL

Teksti: Tuure Vepsä
Turun Elintarviketyönkijöiden AO 144

Lähes päivittäin törmää sosiaalisessa mediassa oivallisiin kirjoituksiin hankkia ja käyttää enenevässä määrin kotimaista ruokaa. Jopa SEL on MTK:n ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa tähän kehottanut. Asia on kestävän kehityksen keskiössä. Tähän samaan ketjuun kuuluvat myös valtion ja kuntien ostokset  sekä hankintalain oikea tulkinta.  Halpa hinta ei saa olla ainoa peruste julkisen puolen ostoksissa, eikä se saisi olla kuluttajienkaan keskeisin päätöksenteon peruste. Keskeisin päätöksenteon elementti on kotimaisuusaste ja  se levittää hyvää joka puolelle aina tuottajaportaasta loppukäyttäjälle sekä vielä sen ympärillä olevalle toiminnalle. Kotimainen ruoka on pääsääntöisesti erittäin hyvää laadultaan ja kuluttaja voi huoletta syödä kotimaassa tuotettua ruokaa tarvitsematta pelätä salmonellaa, tuoteväärennöksiä tai vastaavaa harmia. Harmittavan usein kuulee ihmisiltä tarinaa, että tuodaan kaikki ruoka Suomeen vaan ulkomailta ja että maanviljelijät ovat sosiaalipummeja sekä muuta ikävää juttua. Kaikki, jotka hiemankaan ajattelevat tietävät, ettei asia suinkaan niin ole. Kotimainen ruokatuotanto kuuluu jo huoltovarmuuteen. Ilman sitä olisimme tyystin muiden armoilla. On eri asia tuottaa ulkomailta kulutushyödykkeitä kuin ruokaa.  Ottakaamme siis ryhtiliike ja panostakaamme enemmän kotimaiseen ruokaan. Sillä teolla autat tuottajaa, elintarviketyöläistä ja koko Suomea nousemaan kohti aurinkoisempaa tulevaisuutta.

Lisää aiheesta:
Hyvää Suomesta
Maista Suomi
Suomen Elintarviketyöläisten Liitto
Avainlippu